Uusi levy "Uudessa perheessä" julkaistaan 29.9.2010.
Toinen levy on nimeltään "Uudessa
perheessä". Se
julkaistaan 29.9.2010. Levyä juhlitaan julkaisuviikolla
keikoilla
Helsingissä ja Turussa. Jännäämme,
pääseekö levyllä duettoa laulava
Tuula Amberla
laulamaan kanssamme livenä "Vastarannan valon". Turussa
näin
voi tapahtua. Nettisivut uudistuvat
levyn julkaisuun mennessä. Kävimme tallentamassa
studiossa
neljän biisin studioliven, jota voi kuunnella ja katsella
julkaisun kynnyksellä YouTubessa ja
"Elävänä"
-DVD:n bonusraitana. DVD julkaistaan 6.10.2010. Haastatteluja,
keikkoja ja päivityksiä
on tulossa. Levystä tuli komea teos.
Tästä alkaa
huikea syksy!

|
Tero-Petri:
Uudessa perheessä
Plastic Passion - PVC 078
1. Uuteen perheeseen
2. Haavoittunut nauraa aremmin
3. Vastarannan valoa
(Feat. Tuula Amberla)
4. Mä annan tämän tapahtua
5. Ensimmäinen oma elämä
6. Ihminen joka ei enää soi
7. Enkelisi
8. Huutomerkitty hiljaisuus
9. Kädet kymmentä vaille kaksi
10. Lopputekstit
11. Hyvän mielen haaste
12. Hän tulee pian kotiin |
Klikkaamalla kantta näet sen isommassa koossa. Janne Salovaara
on tehnyt levyn kannet.
Kuvat
-sivulta löytyy
Nelli Palomäen ja Tomi Palsan ottamia uusia promokuvia.
Levy on miksattu. DVD myöhästyy
hyvän syyn takia.
No niin. Levy saatiin miksattua heinäkuun
alkupäivinä.
Rami Helin sai viimeisetkin raidat ryhtiin. Laulamassa käytiin
myös viimeiset lauseet Helsingissä Kick Out The Jams
-studiolla. Samalla reissulla piti ottaa Nelli Palomäen kanssa
kansiin kuvia Viikin Arboreum-puistoissa aamulla, mutta kuvaaja
kieltäytyi ottamassa tiheässä
ryteikössä
kuvia. Onneksi näin, sillä saimme avarammat kuvat
illalla Pasilan
liepeillä. 12 biisiä ja 45 minuuttia materiaalia on
tallessa.
Alamme tappelemaan biisijärjestyksestä.
Elävänä -DVD piti julkaista Turussa 31.7.
mutta
lykkäämme DVD:n julkaisua syksymmäksi, koska
DVD:lle
kuvataan bonusmateriaalia. Hinta/laatu tulee siis paranemaan, kannattaa
odottaa.
Huh, kuinka hieno syksy onkaan tulossa!
Loppukesän keikkojen tarkat aikataulut
31.7.
Yksinäisten illat -sooloklubi, DBTL, Linnateatteri, Turku
21.00 Jukka Takalo
22.00 Tero-Petri (soolona)
23.00 Jonna Tervomaa ja Jussi Jaakonaho
24.00 Paleface
5.8. Turun Kirjakahvilan
Urbaani kesäloma
21.00 Tero-Petri Yhtye
22.00 Samuli Putro
8.8. Kalliola Rock,
Alppipuisto, Helsinki, aikataulu ilmoitetaan myöhemmin
Tero-Petri soolona, esiintymässä myös Risto,
Nieminen ja
Litmanen + Paleface, Ville Leinonen soolo, Kaspar, Jaakko Laitinen
& Väärä raha, Mojakka, Kap Kap,
Electric Monk,
Prudence, Booby Sue & Skavaböle Bastards, Stefu
& The
Friends, juontaa Njassa.
Aikaisemmin tapahtunutta eli vanhat uutiset:
Levy valmistuu syksyksi. DVD julkaistaan.
Loppukesällä keikkaillaan.
Toisen levyn äänitykset ovat paria laulua vaille
valmiina. Hyväntuuliset, mutta kiihkeät toiset
pohjasessiot saatiin päätökseen toukokuun
puolissa välissä. Rami Helin viimeistelee miksaukset
kesäkuussa,
mikäli jalkapallon MM-kisojen seuraamiselta vain
kerkeää. Levylle on tarttunut myös
yllättävä duetto. Salaisuuden verho asian
suhteen revennee heinäkuun alussa.
Maaliskuussa tallennettu Elävänä -DVD
julkaistaan 31.7. Tero-Petrin soolokeikalla DBTL:n yhteydessä
Turun Linnateatterissa. Keikkahiljaisuus päättyy
heinäkuun lopussa. Yhtye soittaa
viihtyisällä sisäpihalla Turun vanhalla
suurtorilla 5.8. Samuli Putron kanssa. Tero-Petri mekkaloi yksin
Kalliola Rockissa Helsingin ihanassa Alppipuistossa 8.8.
Nykyaikaa talteen ja menneisyyttä juhlimaan!
Tero-Petri matkaa soolona esiintymään 19.3.
Heinävedelle. Myös Joose Keskitalo esiintyy
Gasthaus-ravintolassa. Seuraavana päivänä
tallennetaan Karlik Filmsin
"Elävänä"
DVD-sarjaan muusikoiden sooloesiintymiset. DVD:lle on tulossa
"Tuolilta
herännyt" -albumin hittejä sekä uusia
lauluja.
Tero-Petri yhtyeineen jatkaa keväällä toisen
levynsä äänittämistä. Levy
julkaistaan syksyllä 2010. Orkesteri hioo levyä ja
pitää keikkataukoa loppukesään
saakka. Toista levyä on äänittänyt
ja miksannut Rami Helin, joka tuotti ansiokkaasti myös
edellisen levyn. Yhteisymmärrys toimii. Rami taivuttaa
musiikkia yhden portaan vielä toimivampaan suuntaan.
Turun TVO:lla saadaan nauttia nostalgian kavalasta huumasta, kun
Limonadi Elohopea
-yhtye nousee lavalle vielä kerran 16.4.
Lopunajan festivaaleilla.
Luvassa on hieno ilta, sillä paikalla ovat myöskin
TV-Resistori ja Vihannes. TVO on
ollut merkittävä rokkimekka, joka
häpeällisesti lannistetaan pyykkituvaksi. Yhtyeen
sivuilla pääsee tunnelmaan katselemalla
Tomi
Palsan kuvia yhtyeen Taskuelokuvia -kiertueelta. Ihaile
poikien komeita tukkamalleja yhtyeen videoista
YouTubessa.
Studio studio!
Olimme syyskuussa studiossa
äänittämässä puolet
seuraavan levyn pohjista. Tässä ihan pikku hiljaa
Stanley Kubrick-tyyppisellä rytmillä jatkamme levyn
äänityksiä. Mitäpä
sitä suotta kiirehtimään, tarkoitus on
nauttia taiteellista vapaudesta ja iloita tekemisestä. Joten
uusi levy ilmestyy vuonna 2010, keväällä tai
syksyllä. Pääasia on, että
albumista tulee mainio, edellisen jälkeen rima on sopivan
korkealla.
Uusia lauluja voi kuulla Helsingissä 19.11. Tero-Petrin
soolokeikalla ja koko yhtye 21.11. Turun Kertussa. Molemmilla keikoilla
toisena
esiintyjänä on Kalle Taivainen, joka
esittää uutta suomenkielistä materiaaliansa.
Kiehtovaa, eikö?
Terve, uusi vuosi 2009!
Vuosi 2008 sujui oikein mojovasti. "Tuolilta herännyt" -levy
sai
ilahduttavaa huomiota nykyisessä julkaisutulvassa.
Mieltä
lämmitti mm. levynjulkaisutilaisuus, Tampereen Telakan keikka
ja
selkävammojen ryydittämä
Kokkola-Seinäjoki -reissu.
Andy McCoy tuli talvella Tavastian takahuoneen vessaan tarjoamaan
maitoa ja sanoi "Vie tuo äidilles". Kurikassa selvittiin
grillijonosta hengissä kesällä.
Syksyllä ihmiset
olivat epätietoisia esiintyykö keikalla Tero-Petri
yhtyeineen, soolona vai nouseeko lavalle kahjo
käännöshevishow. Tiedotamme jatkossa
tarkemmin.
Jatkossakin Tero-Petri on pääasiassa bändi,
joka
esittää oman levynsä lauluja. Testaamme
uusia viisuja
kevään keikoilla.
Tomi Palsa nappasi yhtyeen sielut kuviksi
Turun Klubin
keikalla 27.12.2008.
Tero-Petriä oli tarjolla DBTL:ssä
mahdollisimman monilla
tavoilla!
Tiistaina Tero-Petri - SOOLO
29.7. Las Vegas, Yksinäisten illat,
käännösheviä, klo 23
Muistattehan käännösiskelmän?
1970-luvulla saimme
nauttia useista käännetyistä lauluista ja
joukkoon
mahtui useita heavy-yhtyeiden laulujakin. Jukka Takalon
isännöimässä Yksinäisten
illassa saimme kuulla
suomeksi käännettyjä
käännöshevin
helmiä. Vaikka settilista näytti huolestuttavalta,
raivostuttavat alkuperäisversiot saivat piristystä
Opel
Bastard ja Basshunter -tyyppisistä electro-sovituksista. Nelli
Palomäki otti keikasta
kuvia ja
Samu Valleala kirjoitti
raportin
tapahtumasta Rockmusicaan. Heidän kuviaan ja Salolaisen
Haven-yhtymän kuvataltiointia on käytetty
myös
trailer-videossa.
Torstaina Tero-Petri - SOOLO
31.7. Hunter's Inn, Sammakon runoklubi, klo 20-23
Tiistain levottomuudesta rauhoittuneena oli aika
esittää omia
kappaleita lämpimässä hengessä.
Underground-henki oli vahva, iltaa säväytti
hämmästyttävät cover-tuokiot, jotka
vaihtelivat
Rihannasta Kari Rydmaniin. Eikä levottomuudelta
täysin kuitenkaan vältytty. Runojaan lausuivat Kari
Aartoma, Markku Into, Marjo Isopahkala ja Henry Lehtonen.
Perjantaina Moiluviihde - SOOLO
1.8. Las Vegas, Yksinäisten illat, klo 23
Tero-Petri yhtyeen rumpali Mika Moilanen esiintyi yksin.
Kyseessä
oli perinteisen tylsän rumpusoolon sijaan
hämmentävä performanssi, joka
sisälsi mm.
perkussiivisiä luonnonääniä ja
kirkonkelloja.
...ja se tärkein ja kaunein:
Lauantaina Tero-Petri - YHTYE
2.8. Turku, DBTL, Jokilava, klo 23
Yleisömme ei ole sokerista, vaan oli
sitkeästi mukana
sateesta huolimatta kesän odotetulla keikallamme. "Tuolilta
herännyt" -levyn kappaleet tunnistettiin ja laulu raikui. Edes
melurajoitukset eivät laimentaneet tunnelmaa, kiitos!
Levy on ulkona ja se on saanut hyvää
kohtelua!
”Tuolilta herännyt” –albumi
julkaistiin keskiviikkona 27.2. Merkkipäivää
juhlittiin perjantaina 29.2. Aloitin
soolovetäisyllä 8raita Record
storessa. Tomi Palsa oli paikalla ja inspiroitui taltioimaan
tunnelmakuvia.
Illalla oli kutsuvierastilaisuus, joista jäi
harmittamaan ainoastaan se, ettei siellä ehtinyt jutella
kunnolla kenenkään kanssa. Iltaa ei pilannut edes
epäjärjestelmällinen lottoarvonta.
Tunnelma oli sähköinen, kun klo 22 saavuimme
bändin kanssa lavalle. Tuomo Karhu teki keikasta
arvion
Turun Sanomiin ja olipa Treffissäkin Antti Arvajan
juttu
keikan etiäisenä. Yleisön vastaanotto oli
todella sydämellinen,
eikä noin hyviä iltoja tule elämän
varrelle monta. Välispiikit menivät
överiksi, mutta vain
liikaa onkin tarpeeksi. Kiitoksia!
Tavastian keikalta 26.3. jäi rento olo. Iso lava tuntui
kodikkaalta. Vesa Härkönen nappasi
kuvia
Tavastian keikalta ja levynjulkaisubileistä.
Ajankohtaista
Plastic Passion julkaisi "Tuolilta herännyt" -albumin
27.2.2008. Useita maistiaisia kuunneltavana
MySpacessa.
Tilaa levy osoitteesta plastic.passion (at) luukku.com hintaan 12 eur.
Levy on kaupan myös digitaalisesti
Levyvirastossa.
Vihdoin bändikuvia!
Kuvat-sivulle on ilmestynyt bändikuvia, jotka otti Nelli
Palomäki.
Kuvia Mambo Nordico -kiertueelta
Katso Nelli Palomäen ottamat
kuvat
Mambo Nordico -kiertueelta.
Kolumnit
Olen Turun Sanomien "Kanta päästä"
-palstan uusi
kolumnisti, alkaen 22.9.07. Lehden nettisivuilta
löydät esittelyn
ja
ensimmäisen, toisen,
kolmannen,
neljännen
viidennen,
kuudennen
sekä seitsemännen
kolumnin.
Levy on valmis!
Aihetta iloon on. Svante Forsbäck sai juuri
”Tuolilta
herännyt” –albumin masteroinnin valmiiksi
ja
lähdimme tuottaja Rami Helinin kanssa
tyytyväisinä
hypistelemään levyjämme Korjaamo-ravintolan
pehmeille
tuoleille.
Mietin junassa palatessani Turkuun,
lähtisiköhän joku
kuuntelemaan valmista levyämme. Urallani on tullut harvoin
sellainen olo, että valmista levyä jaksaisi kuunnella
tässä vaiheessa. Muistelen, kuinka tein
Metsämansikat
kappaleen ”Lähes täydellinen
hetki”
-näytelmään. Nyt on se, lähes
täydellinen
hetki. Ravintolavaunun tarjoilija kutsui minua juuri nauttimaan
iltapalaa vaunuun numero neljä. Haluaisikohan hän
kuunnella
levyn?
PS. Kotimatka venähti. Taksikuskikin sai levyä
kuunneltavakseen.
Tero-Petri 5.1.2008
Tero-Petrin paluu
rikospaikalle syksyllä
2007
Neljän vuoden kotistudiossa tahkoamisen
jälkeen
minulle annettiin vinkki, että musiikki on vuorovaikutusta.
Liikkeelle sysääjänä oli vanhan
orkesterini Limonadi Elohopean kokoelmalevyn oheistuotteena soitettu
kiertue helmikuussa 2007. Näillä keikoilla koin
voimakkaan tunteen siitä, että musiikkiani toivotaan
kuultavaksi. Kiitti vinkistä! Haluan esiintyä! En
teekään musiikkia vain omaksi ilokseni. Havahduin.
Innostuin! Hankin itselleni uudet soittokaverit. Sitten olikin taas
hauskaa! Kotistudion työtunnit eivät olleet turhia.
Nyt meillä on iso nippu lauluja, josta valita. En
pärjääkään yksin. Parempi
näin!
Aloitimme uramme parhaalla tavalla. Olimme mukana Mambo Nordico 2007
rundilla. Kotistudioni
lisäksi olen vietimme laatuaikaa Kick Out The Jams
-studiolla. Levyn tuotti Rami Helin, joka on auttoi
leikkaamalla musiikistani turhaa läskiä pois.
Matto viedään alta, muttet kaadu!
Kenen musiikkia tämä on? 70-luvun rietas
iskelmä saa uuden asun. Poppia, joka pelottaa. Haluamme
koskettaa syvältä, kevyin painalluksin. Soitamme
sävelet, jotka ovat puuttuneet. Joko riitti metalli? Ennen oli
laulut puuta, miehet rautaa. Näin asiat ovatkin paremmin.
On aika tanssia ja itkeä ääneen.
Tero-Petri 5.8.2007